keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Citykoira Neeta

Eilen suuntasimme kuonomme kohti Turun keskustaa. Menimme noin puoli seitsemän aikaan illasta Hansaan. Jännä juttu muuten, kyseisessä kauppakeskuksessa olen itse nähnyt aiemmin kaksi koiraa, ja molemmilla kerroilla kyseessä on ollut göötti. Ensimmäisellä kerralla olin vastikään muuttanut Turkuun, ja näin tuon ylisuloisen pennun... Voih, mikä kaiheus! Nyt oltiinkin me sitten tällä kertaa se ihastusta herättävä parivaljakko.

Tuo oli niin jännä tuo heijastus... Mutta miksei tuo kaveri tullut siitä läpi leikkimään?


Kävelimme Hansan läpi, ja siinä meillä kesti reippaasti yli tunti... Hohoh, tuohon en ollut varautunut :D Ihmisiä ei ollut siihen aikaan enää ihan kamalan paljon, vaan sopivasti että päästiin nätisti kulkemaan. Kuitenkin vähän väliä joku tuli rapsuttamaan Neetaa, ja voi miten reipas tyttö oli! Ihan alkuun oli jännää kun tultiin pelottavista liukuovista sisään, mutta siitä kun oltiin päästy niin johan alkoi neiti reipastua. Rappusiakin kiivettiin ylös ja alas, ja se sujui hienosti. Kyllä sai olla tytöstä ylpeä, miten hienosti reissu sujui! ♥

Käväisimme myös Hansan ulkopuolella. Lähistöllä oli nuorukaisia skeittaamassa, ja päätin kokeilla Neetan reaktiota niihin. Olen kuullut montakin tapausta, kun koirat eivät ole moisia laitteita ikänään nähneet ja ovat suhtautuneet pelokkaasti. Tätähän tänne kaupungille tultiin tekemään, totuttamaan erilaisiin asioihin ja sosiaalistumaan. Ja hyvin se meni. Kovin lähelle ei rullalautailijoita menty, mutta ihmeteltiin niitä hetken aikaa. Eikä tyttö vaikuttanut ollenkaan jännittävän!



Melkein kaikille rapsuttajille sain kertoa, mikä on pennun rotu ja minkä kokoiseksi se kasvaa. Yllättäen hännän puuttumista ei ihmetelty kertaakaan! Yksi göötin omistaja tuli myös vastaan, kuulemma Cimillan-kennelistä kotoisin olevan koiran isukki.

Oli se kyllä muuten emännällekin jännää, kun jatkuvasti tuli ihmisiä juttelemaan. Harvoin on tullut itsekään oltua noin reipas, ja juteltua tuntemattomille ihmisille niin helposti. :D Mut olen mää tosta neidistä niin ylpeä ♥



Yksi juttu vielä! Avasin Neetalle oman facebook-sivun. Saa mennä tykkäilemään ja seurailemaan tytön mietteitä elämästä tältä sivulta: Neeta-göötti. (En halunnut että linkissä lukisi neetagootti, joten käytin rodun englanninkielistä nimeä... :D )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails