lauantai 7. helmikuuta 2015

Uuden musiikin kilpailu 2015 - Karsinta 1

Ja se on taas startannut! Harmi etten ole ehtinyt väkertämään tätä postausta aiemmin, on vaan hiukkasen ollut kaikkea muuta mielessä  Käydään tässä nyt sitten esiintyjät läpi karsinta kerrallaan.
Tänään on siis ensimmäinen karsinta, esiintyjiä 6, ja vain kolme jatkaa.

Vilikasper Kanth - Äänenkantamattomiin
Tärke-ää, särke-ää. Ensimmäisestä lauseesta en tajunnut, että onko tämä suomea vai englantia, kun en biisin nimeä muistanut. Ihan hauska, hyväntuulinen, mutta en tykkää kertosäkeistä, jossa toistetaan yhtä sanaa. Ei jatkoon.

Pertti Kurikan Nimipäivät - Aina mun pitää
Jatkoon! Jotain erilaista ja erottuvaa, ei haittaisi vaikka koko UMK:n voittaisi, ihan kivahan se olisi. Biisi on kyllä tosi lyhyt, mutta onhan tämä punkkia. PMMP:n jäähyväiskeikalla olivat lämppäämässä, tykkäsin kyllä live-esiintymisestä. :D Parempi biisi, kuin edellinen.

Satin Circus - Crossroads
Tytöt tykkää. Pitäähän sitä joka kilpailussa joku poikabändi olla. Live-esiintymistä odotan, voi olla että silloin biisi iskee paljon enemmän. Tämä "young young yo-yo-yo-youuuung" ärsyttää hiukan, tuo loppu tulee sellaisella epämiellyttävällä äänellä. Mutta katsotaan.

Pihka ja Myrsky - Sydän ei nuku
Meh. Ensimmäisen kertosäkeen alkuun mennessä ehdin jo päättää, että ei jatkoon. Kun ei niin ei. Ei iske oikein miltään osin. Ei.

Hans on the bass - Loveshine
Juu. Oikein kiva. Kiva lauluääni ja lausuminen, mukavan rento ja leppoisa biisi. Kuuntelen mielelläni. Jatkoon.

Norlan El Misionario - No voy a llorar por ti
Hee, eipä ole tämmöistäkään UMK:ssa ennen nähty. Turkulainen tummaihoinen mies laulaa espanjaksi! Mutta olen kyllä tykästynyt tähän biisiin, pistäisin kyllä jatkoon. Pahoin kuitenkin pelkään että tämän edelle menee äänestyksessä Satin Circus, Hans on the bassin ja Pertti Kurikan nimipäivien jälkeen. Mutta toivotaan, toivotaan.

Iltaa odotellessa! Täytyy seurata areenan kautta, ei ole vielä digiboksia. Hyvää synttäriä minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails