tiistai 15. huhtikuuta 2014

Jatkosota 2014 - FCF Wrestling Show

12.4.2014 tuli tosiaan käytyä noinkin itselle erikoisessa tapahtumassa, kuin showpainia katsomassa. Joskus vuosia, vuosia sitten olen välillä katsonut Subilta tulleita Smackdownia ja Rawia kun veljet niitä katsoi, mutta ei ole kyllä tullut vilkuiltua pitkään aikaan. Parin tunnin show ja kuusi ottelua, ihan hauskaa kyllä. En ottanut kaikista otteluista kuvia, Niko otti sitten niistäkin mistä en itse ottanut. Olisihan kuvista parempia tullut, jos ei olisi ollut köydet koko ajan edessä, eikä siellä oikein viitsinyt lähteä ympäri kehää juoksentelemaan ja työntämään kameraa köysien yli. Painijat kun tulivat kehästä useampaan otteeseen ulos.

Tapahtumapaikkana oli Saint Helsinki. Tuloksia ja kuvia voi nähdä FCF:n nettisivulta.

Niksuttimen kuvia täällä. Siellä on myös giffejä, hihi!

Ja kuvathan näkee suurempana niitä klikkaamalla. Kuvia muokkailtu Picasa 3:lla.

Jessica Love vs Murskaaja.
Tiesitkö, että Jessica Love on Euroopan ainoa transsukupuolinen showpainija? Olen joskus aiemmin jo törmännyt Jessican blogiin, joten oli hauska nähdä neito tositoimissa.









First blood -ottelu (eli ensin verta vuotava häviää, jou biaaatch), Sara Elektra vs Aurora.













 Ricky Vendetta, Heimo Ukonselkä ja Stark Adder vs "The Rebel" StarBuck, Kristian Kurki & Sly Sebastian









Just hanging...









Oh man, what...? Poor Sly.














Tässä vielä yksi hauskasti onnistunut otos:




Täältä  löytyy myös yksi gif minun kuvistani, reps.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails