torstai 16. toukokuuta 2013

Kysymyksiä ja vastauksia, 8+3

Pilvin heittämä haaste on jäänyt vähän roikkumaan, joten käytetäämpä hyväksi isosiskoni haaste, ja yhdistetään nämä! 8+3 faktaa, ja vastaukset kysymyksiin. Mutta ketään en enää lähde haastamaan, on tämäkin haaste pyörinyt tässä blogissa jo muutamaan kertaan. :D Vieläköhän keksin jotain asioita itsestäni, joita en ole kertonut? Hmm.

*****
Faktat...
*****

1. Suurin osa ihmisistä ei varmaan koskaan pääse privaattiin leffanäytökseen, jossa olet vain sinä ja ehkä kaverisi, eikä ketään muita. No, minulle näin on käynyt nyt kaksi kertaa :D Ensimmäisellä kerralla torkahdin... ja toisella kerralla nauroin ja facepalmasin niin paljon, että ihan hyvä että siellä oltin kaksin! :D

2. Tämän vuoden jääkiekon mm-kisoista olen nähnyt Suomen jokaisen pelin. Ainoastaan ensimmäisen olen katsonut kotona, ja muut baarissa. Kiva meininki! :) Lienee vaikutusta sillä, että 2 vuotta sitten finaalin näin baarissa. Viime vuonna näin muuten ehkä kaksi peliä, mutta sekin siksi, että olin vaihdossa, eikä youtuben pätkivä lähetys ollut hirveän jännä. "Siis missä se kiekko nyt on?" "Jaa, se meni maaliin näköjään."

3. Mun jalat ei tunnu ruskettuvan sitten millään. Käsivarret ja olkapäät ruskettuu oikein kivasti ja suht helposti, mutta jalat tuntuu usein olevan kuin eri henkilön, jee. Pitäisi tämä kesä heilua varmaan kokonaan mikroshortseissa.

4. Tänään en mennyt töihin, koska kurkku oli taas niin kipeä, että puhuminen ja nieleminen sattui. :( Siinäkös sitten puhut lapsille, ja kun olisi pitänyt pitää yksi askartelutuokiokin. Ohjeistaminen olisikin siinä vaiheessa onnistunut... En kyllä tiedä mistä tämä johtuu, eilen kyllä puhuin melkein koko päivän. Mutta tässä ääntä lepuutellessa... On se tähän iltapäivään mennessä jo parantunut.

5. En ole koskaan nähnyt jääkiekko-ottelua paikan päällä! (Siis sm-liigan tai isomman tason ottelua.) Vaikka tästäkään ei ole kuin pari kilometriä jäähallille. Sm-liiga ei kyllä ole koskaan kiinnostanut. mm-taistoihin olisi kiva päästä paikalle.

6. Oon vaihteeksi hukassa siitä, että millaiset hiukset haluaisin nyt! Viimeisestä kampaamoreissusta alkaa olla se puolisen vuotta, hups... Haluaisinko oikeasti vielä kasvattaa, vai olisiko taas paikallaan joko räväkkä lyhyempi. Ajattelinkin, että voisin ehkä mennä käväisemään täällä! Saa nähdä pääsisinkö osalliseksi tuohon, vai pyörtyisikö ne kaikki nähdessään minun vihreät hiukset ja ruskean juurikasvun... :D (mut hei, tää on se väriyhdistelmä mitä oon toivonut joskus!)

7. Tää on vaikeeta! Tässä blogissa on niin paljon asiaa minusta, että menisi helposti toistoksi.

8. Jos en ole aiemmin muistanut sanoa, niin se Cambridgen voittomatka on 1.-4.7!

+

 9. Liittyy olennaisesti minuun, mutta mun vanhemmilla on 13 vuotta ikäeroa.

10. Tykkään hirveästi laittautua, mutta töihin yleensä menen aika räjähtäneen näköisenä... Siksi olenkin nauttinut olla minä erityisen paljon nyt, kun on tosiaan tullut käytyä ulkona katsomassa ne lätkämatsit :D

11. Yhtenä päivänä tuli mieleen, että ois hirveen kiva opetella taas soittamaan kitaraa. Joskus muutama vuosi sitten osasin soittaa helppoja kappaleita nuoteista. Mutta eipä mulla kitaraa ole!

*****
Kysymykset...
*****


1. Jos saisit ottaa kolme asiaa autiolle saarelle, mitä ottaisit?
- Jonkun musiikkisoittimen, jossa on ekstrakestävä akku, sitten varmaan paksun, tyhjän vihon ja hyvän kynän, jolla voi kivasti piirtää ja kirjoittaa.

2. Jos voittaisit miljoonan, mitä tekisit rahalla?
- Reissaisin ja ja ja... voisin sitä vähän perheellekin jakaa ja ja ja... Ostaisin upeet kengät! :D Kyllä siitä säästöön jäisi.

3. Mitä on rakkaus?
- Rakkaus on... sitä on monenlaista. Kun on perhe, ystävät, ja kumppani, joita voi rakastaa eri tavoin, sitten voi rakastaa harrastusta, musiikkia, kirjoja... Mutta jos sanoisin jotain romanttisesta rakkaudesta, niin se on luottamusta, sitä kun toisen halaaminen voi pelastaa huonoimmankin päivän, miten toinen saa sut tuntemaan itsesi onnelliseksi. Toi oman onnellisuuden tunne on tärkeä asia, jota olen parikin kertaa saanut pohtia.

4. Kuinka paljon on paljon? Entä vähän?
- Paljon kun sitä voisi melkein olla liikaa ja sitä voi jakaa, vähän on se kun toivoisi että se, jolla on paljon, voisi vähän jakaa kanssasi.

5. Asia, jota arvostat?
- Sitä, että olen sattunut syntymään ihanaan perheeseen.

6. Paras lapsuusmuistosi?
- Vaikea... mulla oli kiva lapsuus. Mutta voisi liittyä jotenkin kavereiden tai serkkujen kanssa viettyyn aikaan, tai meidän koiraan.

7. Mitä haluaisit tehdä juuri nyt?
- Haluaisin tehdä mun harjoitteluraporttia ulkona istuen! Vähän on vaan vaikeaa. Mutta oikeasti, haluaisin tehdä sitä raporttia, mutta se jäätää pahasti.

8. Seurusteletko? Jos niin missä tapasitte ja mieten? Jos et niin, mikä olisi unelma tapaaminen?
- En seurustele. :p Unelmatapaaminen, hmm... olisi varmaan jossain mukavan tekemisen parissa. Silleen mukavasti. Niin monet olen tavannut netissä, että se kyllä merkitsee paljon, jos jonkun tapaa tuolla ulkoilmassa ihan aidosti kasvotusten. Että se ensivaikutelma tulee juuri siitä, mitä olet, eikä mitä kirjoitat, vaikka itsellä se kirjoituspuoli onkin vahvoilla, mutta niin. Ensivaikutelma kasvokkain.

9. Paras pääsiäismuna?
- Höhö, ai miten niin myöhässä. Kinder.

10. Kelle ja mitä haluaisit sanoa juuri nyt?
- Ystäville että mennään ulos! 

Hyvä Suami. Ei jäänyt taas putsailut kesken nii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails