tiistai 25. lokakuuta 2011

Hannu Hanhi vai Rasmussiunaus?

Taannoin julkaisin 115 faktaa -listan, josta tässä pieni muistutus:


59. Tykkään myös mm. PMMP:stä,
60. Alexander Rybakista,
61. ja Maroon5:stä.
62. Ne on marraskuussa Suomessa, ja haluaisin mennä sinne, mutta se maksaa enkä viitsis yksin mennä.
63. ...joten elättelen toivetta että esim Voice järjestäisi jonkun kilpailun sitä keikkaa koskien.
64. Olen voittanut kaikenlaista kaikenlaisissa kilpailuissa.


Niin. Krhm. Eilen sitten huomasin, että Voicella oli ollut musavisa, jossa oli liput Maroon 5:n keikalle palkintona. Elättelin sitten toivoa, että myös tänään olisi samanlainen kilpailu, ja seurasin tarkasti Voicen fb-sivua, ja kyllä. Tätä siellä luvattiin. Puhelin oikeille taajuuksille ja Voicea kuuntelemaan ja odottamaan, että saa soittaa. Sitten ne sen sanoi. Mutta sähläsin puhelimen kanssa joten epätoivo valtasi mieleni! Mutta sitten.... kuulin puhetta. Ja kun sanoin moi, niin minulle vastattiin! Minä olin siellä! Minä! Minä! Ihanaa!
Tosin olihan minulla kilpakumppanikin. 

Mutta tosiaan. Musavisa. Olen jo unohtanut että mitä kaikkea siellä kysyttiin, mutta....
Perhana.
Yksi kysymys oli "Kuka on The Rasmuksen rumpali?" 
Kukahan se siellä huusi vastausvuoroa jo ennen vaihtoehtoja, hihihii.... :3 ♥ Maailmalle kiitos Aki Hakalasta!! ♥

Aijjoo, ja sit mä voitin! 5 kysymystä oli, voitin 2-1. : D Hihhih.  En kyllä muista enää sitä toista kysymystä johon vastasin oikein.... :D Mutta silti.

Ja aivan. Voitin kaksi lippua tuolle keikalle!!!!! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Mahtista. Upeeta. Ihanaa!


Ja koska iidarawr oli tarkkana ja huuteli jo visan aikana fb-seinälleni, niin toki hän lähtee mukaan! :3 Khihi. Ole hyvä. ♥ Jatketaan tätä yh-äitien yhteistyötä eiliseltä... :DD

2 kommenttia:

  1. kiitos kiitos kiiiiiiitos ♥ yh-äitien yhteistyö jatkukoon! tää ihmissusi söikin sun lapset, joten niistäkään ei tartte enää huolehtia : D

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails